keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Hyvää uutta vuotta 2020!

Oikein ihanaa uutta vuotta ja vuosikymmentä! Nyt on kyllä aika kiva vuosiluku; kahteen kertaan kaksikymppinen! Enpä kyllä enää välttämättä tahtoisi olla niin nuori. Ja minähän olen nyt elänyt jo kuudella vuosikymmenellä, hip ja hei!!!

Uudenvuodentoivotus

Olen tietoisen tiedostamattani lomaillut tässä muutaman viikon huuhailusta ja pitänyt samalla myös lähes sometipatonta aikaa. On/off-ihmiselle se on hyvinkin ominaista. Tehdään tukka putkella täysiä tai sitten kutrit kohti lattiaa ollaan tekemättä ollenkaan. Nyt alkaa jo niin kovin huuhailu houkuttaa, että ei kun kimppuun! Pari projektia on nyt tekeillä oman kodin virkistykseksi. Toista tosin olen joulun aikaan jo aloittanutkin. Nimittäin torkkupeittoa isoäidinneliöistä. Villalankavirkkaaja on iskenyt! Päätin kokeilla uutta tekniikkaa eli yhdistää neliöt samalla työn edetessä. Tutkin Youtubesta videolta hommaa ja sitten vetäisin "muistista" sinne päin. Tässä video:



Homma vaan vähän "pilaantui" taas kovaan alkurytinään: vahingossa valitsin tekemisen vimmoissani väärän valkoisen lankakerän viimeistä kerrosta varten!!! Juuri väärän, sillä juuri sitä valkoista ei ole riittävästi! Ja tietenkin huomasin sen vasta pari riviä virkattuani. No, siinä kohtaa siis syntyi päätös, että tämä kyseinen torkkupeitto jääkin ihan omaan torppaan. Väritkin sopivat varsin kivasti. Kuvassa valmiina (lankojen päättelyä ja silitystä vaille) peitosta 3/7. Valmiin peiton koko tulee olemaan 9 x 7 ruutua. Nyt valmiina kolme yhdeksän ruutua käsittävää riviä...

Torkkupeitto isoäidinneliöistä

Seuraavasta videosta näet, millaisia haasteita voi Hannahuuhaan huuhailuilla joskus olla:




Toinen oman torpan projekti on tuvan "pinkittäminen". Eli keksinpä, mitä tehdä ylimääräiselle vaaleanpunaiselle maalille, jota jäi peräkamarin seinän ja emännänkaapin maalauksesta runsaasti. Väri ei ole mikään räiskyvän pinkki vaan enemmänkin sellainen sievän ja pehmeän vaaleanpunainen sävy. Pikkuisen sitä on jo tupaan hiipinytkin sohvatyynyjen muodossa. Nyt maalia saa pintaansa pitkään jotain käsittelyä odottanut keittiöjakkara. Myöhemmin aion maalata ikkunanpielilaudat samalla sävyllä...Ja siinäpä sitten se, enempää ei tule. Tämän hetken suunnitelman (minkä???!😜) mukaan.

Ikean jakkara
Seuraavissa kuvissa pieni uudenvuodenaaton puhde peräkamariin (kun sitä Pip-studion tapettiakin on vielä aika paljon!). Kuvista näet, mitä sävyä jakkara (ja ikkunanpielilaudat) saa ylleen. Ja sävy on maalikaupan koodikielellä TVT H330.
Ja peräkamari muuten on kanssa yksi varsinainen ikuisuusprojekti...!

Pip-studion tapettia

Peräkamari
Kommentoipa, kumman edellä mainitun projektin (jakkaran vai torkkupeiton) haluat innokkaammin nähdä valmiina. Kiitos!

Todetaanpa loppuun, että

HANNAHUUHAA IS BACK IN BUSINESS!



2 kommenttia:

  1. Jakarandan :) Ilosta uutta huuhaavuotta Hanna!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Jakarandan maalaus viivästyi nyt suunnitelmasta. Piti pohjamaalata se jo tänä iltana, mutta Elvis the Pelvis päättikin hääriä sisätiloissa ihan tiloissa. Siinä olisi sitten ollut sekä jakkara että kissa ihan pohjat nauttineina...Huomenna, manana!

    VastaaPoista