sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Apua sisustuspulmiin

Ystävä kaipasi neuvoja ruokapöydän tuoliensa kanssa. Ongelmia oli kaikenkaikkiaan kolme; vanhat kulahtaneet päällikankaat, istuinosien kiinnityksen pettäminen sekä yksi haljennut selkänojan piena. Hänpä hoksasi kysyä apua Hannahuuhaalta!

Tuolin päällystys

Ja apua hän sai. Ihan ensimmäiseksi lähdin mukaan kangaskauppaan konsultointiavuksi värisilmäni ja materiaalituntemukseni kanssa. Kangas löytyi. Tässä tapauksessa itsellenikin varsin mieluisa valinta tehtiin. Nimittäin vaaleanpunainen kangashan tuli hankittua. Tosin nyt ei saa pelästyä, että aina vaan sitä pinkkiä tarjoilen. Ystävän ruokahuoneeseen vaan sattuu pöytään, ryijyyn, mattoon ja muuhun sisustukseen loistavasti sopimaan kyseinen väri. Eikä se nyt sentään mikään räiskyvä pinkki ole, ennemminkin hillitty vispipuuron sävy. Ja mieluinen myös asiakkaalle, Minna-ystävälleni.

Seuraavaksi siis tositoimiin eli päällikankaan uusimiseen. Vaihtoehtoina oli, että minä päällystän tuolit tai Minna itse opastuksellani. Päädyimme jälkimmäiseen ja niinpä hän saapui meille kuuden päällisen ja yhden tuolin (sen rikkinäisen) kanssa. Minulta löytyy työvälineet ja aiempaa kokemusta, Minnalta oppimisen into. Näytin mallia ja opastin alkuun. Autoin toki ihan konkreettisesti myös poistamalla osan vanhoista päällisistä. Vanhat, ehjät päällikankaat sain pitää ja lisätä varastooni, josta tällä kertaa ei ikävä kyllä löytynyt sopivaa kangasta riittävästi näihin tuoleihin. Niinkin olisi hyvin voinut käydä!

Tuolinpäällisen uusiminen

Hauska päivähän siitä tuli, toiminta- ja nauruterapiaa kuuden tuolinpäällisen ja päällisten kiinnityspalikoiden kiristämisen edestä ja enemmänkin!  Rikkinäinen tuolin selkänoja sai myös ensiapua, ihan oikealla lääkeruiskulla! Mitä luulet sen sisältävän😉?

Tuolin puuosan korjaus

Oletko sinä päällystänyt tuoleja? Kaipaisitko apua siihen tai johonkin muuhun sisustuspulmaasi? Ota yhteyttä!!! Hannahuuhaa opastaa, neuvoo, auttaa tai tekee puolestasi. Ratkotaan ongelmat.  Sopuhintaan!

Ps. Saatanpa tehdä kuvalliset ohjeet tuolin uudelleen päällystämisestä (kyse ei siis ole verhoilusta!) Huuhaan tapaan tänne blogiinkin...olisiko hyvä idea?



3 kommenttia:

  1. Tarkalleen ottaen väri todellakin on vispipuuro, just se sävy, jonka äitini taikoi Kenwoodillaan.
    Ja kas, sattumoisin väri rimmasi myös mekkooni 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan on asioilla - ja väreillä - tapana järjestyä! Tässähän siis tuli oikein nostalginen värivalinta. Ihanaa!!!

      Poista
  2. Kiitos Minna, kun sain käyttää sinua hyväksi! Siis blogijuttuun ;).

    VastaaPoista