keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Farkkutuoli, osa 2

Päällikankaan kiemurat

Salmiakkikuvio farkkutilkuista


Päällikangas eli salmiakkikuvio farkkutilkuista onnistui omasta mielestänikin niin hyvin, että lähti valmiiden kappaleiden kuvaussessio ihan lentoon🙌. Piti vähän leikkiä PicsArt-sovelluksella ja "kropata" kotka taivaalle. Alkeellinen, naiivi ja ontuva kuvankäsittely on niin Hannahuuhaata. Keski-ikäisen, keskivartalohoikan, keskinkertaisen naisen taidoilla ei parempaan pysty. Pistää naurattamaan, eikö?! Toivottavasti, sillä hyvän tuulen tuottaminen on yksi tärkeimpiä missioitani.  
Rakkaudentäyteinen kiitos ihanalle miehelleni, joka kiltisti asetteli "siipiäni" ja makaili lattialla kuvia räpsien. 

Nojatuolin päällystys
Nojatuolin päällystys
Minähän nyt en tietenkään lähtenyt tähän Neiti Nojatuoli-juttuun ihan simppelisti leikkaamalla vaan uudet päällikankaat kokonaisina paloina. Tämähän kävisi näppärästi vanhoja paloja kaavoina käyttäen. Mutta ei, tilkuista tehdään! Ensin täytyy siis koota riittävän suuret palat. Eikä vielä siinäkään kaikki! Päähän iski pinttymä vinoneliöistä eli salmiakkikuviosta. Aika lailla työtä siis ennen kuin pääsee päällystämään! Tilaustyön, lasten keinutuolin, tosin olen aikonut tehdä neliön mallisista tilkuista. Hieman helpompaa. 

Tässä hieman vinkkiä ja virheitä salmiakkikuvion kasaamisesta. Näin Hannahuuhaa sen teki. Jos satut tietämään helpomman keinon, kerro minullekin. Taitavammat ja kokeneemmat ompelijat tai tekstiiliopettajat (jos sellaisiakin tänne on eksynyt) saattavat kummastella huuhastelujani. Mutta hyödyksi heillekin: tällaisia ongelmia ja virheitä taviksille saattaa tulla! Hyödyntäkää opetukseen.

Kaikki alkaa tietenkin kaavan tekemisestä. Tein kuvion ensin ruutupaperille hyödyntäen sen valmiita viivoja. Liimasin paperin paksulle kartongille, jotta kankaalle piirtämällä jäljentäminen helpottuu. 

Nojatuolin päällystys
Seuraavana Hannahuuhaan heikoin lenkki eli matemaattinen osuus. Niin olevinani älykkäänä mittasin vanhasta päällikankaasta korkeuden ja leveyden ja laskin, kuinka monta vinoneliötä tarvitaan, jotta saadaan uusi päällinen sopimaan. Iso, valtava virhe! Ensinnäkin, tohkeissani en tajunnut saumanvarojen osuutta! Kuvassa ensimmäiset laskelmat, jotka menivät aivan päin prinkkalaa! Sinänsä oikein, mutta saumanvarathan syövät heti sentin kanttiinsa. No, sitten laskin uudelleen. Oli taas niin tyytyväinen ja älykäs olo. Kun sitten olin paloja olevinani riittävästi leikannut, aloin latoa paloja vanhan päällikankaan päälle. Oho, eihän ne nyt riitä alkuunkaan...laskutoimitukset sinänsä olivat ihan oikein, jos kyseessä olisi ihan suorakulmaiset nelikulmiot. Mutta vinoneliöt, forget it! Paras keino, ainakin minulle, on ihan konkreettisesti latoa palat vanhan päällisen päälle niin, että koko kappale peittyy. Matemaattinen pähkäily oli siis täysin turha työvaihe. Kun ei tajua, ei tajua. Seuraava kuvakollaasi siis esittää täyttä huuhaata sen negatiivisessa merkityksessä. Elvistäkin jo nolotti emännän  lahjattomuus yrittää ratkoa asioita matematiikan avulla.

Nojatuolin päällystys

Alla olevasta kuvasta näet, miten minä sain lopulta ratkaistua vinoneliöpalojen menekin. Ladoin palat saumanvaran (1cm) verran päällekkäin vanhan kankaan päälle. Kaikenkaikkiaan paloja meni pehvakappaleeseen 45 ja selkään  sama 45. Yhteensä siis 90 palaa (osaan minä sen laskea!) yhden vinoneliön lopullisen koon ollessa korkeudeltaan 18cm ja leveydeltään 12cm. On tapoja, on keinoja!

Nojatuolin päällystys



Kun ompelet näitä vinoneliöitä, huomaa kappaleiden asettaminen päällekkäin ompelua varten. Aseta ompelun aloituskohta kuvan osittamalla tavalla, ompelulinjasta kohdakkain. Siis sen sentin saumavaran kohdalta. Näin itse palat tulevat linjaan. Minähän innoissani tietysti tein virheellisesti ekan rivin kulmat kohdakkain ja sehän aiheutti koko rivin "vääristymisen". Mutta onneksi tajusin asian heti kolme palaa ommeltuani!

Nojatuolin päällystys
Jihuu, rivit valmiina! Ei kun ekat yhteen! Mutta taas tuli virhe...Sauman vinous aiheuttaa kulmien kohdistamisessa ongelmia. Pitihän sekin ensin hosua ja hölmöillä. Pieni luova tauko oli tässä kohtaa paikallaan. Touhuilin ihan muuta ja nukuin vielä yön ylikin, kunnes keksin ratkaisun. Toisen yhdistettävän rivin reunaan piirsin "ompeluviivan". Siitä kohtaahan kulmien pitää kohdata tarkasti. Nuppineulalla keihästäen päälli- ja alapuolen saumasta ompeluviivan kohdalta sain homman pelittämään. Mutta hommaa kyllä teetti!

Nojatuolin päällystys

Nojatuolin päällystys
Jotta farkkutilkkupäällyksestäni tulisi varmasti pitävä ja kestävä, tikkasin vielä päällipuolelta joka saumanvaran päältä eli joka sauman molemmin puolin. Kuvassa alla homman etenemistä. Etusormi paininjalan edellä toimii "tunnustelijana" eli jos jokin saumanvara huolellisesta silityksesta huolimatta pönköttäisi, tuntee sen kyllä sormella. Halusin ommella aina samasta suunnasta ja sauman oikealta puolelta, jolloin sain hyödynnettyä paininjalan mitta-asteikkoa tikin etäisyyteen. Sinänsä ihan turhaa kikkailua, toimisi se miten päin vaan tuo paininjalan mitta-asteikon hyödyntäminen. Mutta teinpä kuitenkin näin. Rullailin jo ommeltuja sitä mukaa ompelukoneen syliin. Tämä vaihe sujuikin minulta kuin tanssi konsanaan. Ei, niin ei voi sanoa! Minulta ei suju tanssi. No, homma sujui sukkelaan ja ilman virheitä ja olen kyllä todella tyytyväinen lopputulokseen.

Nojatuolin päällystys

Nojatuolin päällystys

Jos nyt yhtään mitään olen näissä ompeluhuuhasteluissani hoksannut, on se SILITTÄMISEN tärkeys. SILITIN ensimmäisen kerran jo yksittäiset palat. Sen jälkeen SILITIN jokaisen rivin saumanvarat auki ja vielä oikealta puolelta. Kun olin yhdistänyt rivit, SILITIN taas saumanvarat auki ja koko kappaleen oikealta puolelta. Tikkaamisen jälkeenkin vielä SILITYS. En tiedä, mikä siinä on, mutta ompelukin sujuu paljon paremmin, kun on SILITTÄNYT hyvin ja joka välissä. Myös koiraa ja kissaa.


Nojatuolin päällystys
Kun farkkusalmiakit olivat vimpan päälle valmiit, jäljensin vanhaa kappaletta hyödyntäen kuulakärkikynällä keskimerkit ja suurinpiirtein ääriviivat. Yhdestä kulmasta jäi jotenkin vähän uupumaan, joten lisäsin pienen palan ajatellen, että päällystämisvaiheessa on helpompi sitten "kiskoa" paikkaansa... Kyllä nyt jännittää itseäkin aika tavalla! Onnistuin mielestäni varsin kiitettävästi tästä vaiheesta, mutta vielä on kaikki mahikset mokata. Apua! Ei kun tulta päin!
Nojatuolin päällystys

Olet kenties ihmetellyt, että kuinka hölmö voin lainkaan ollakaan. Päällikappaleitahan piti olla kaikkiaan kolme, mutta valmiina on vain kaksi ja akka on sitä mieltä, että  tämä vaihe on valmis. Mutta kyllä tässä kohtaa ihan kartalla olen; kolmannen palan arvoitus ratkeaa ensi jaksossa. Kannattaa siis katsoa!

Alla linkit edellisiin jaksoihin.

Jakso 1: Hannahuuhaan farkkuturinoita
Jakso 2: Vanhan päällikankaan poisto


2 kommenttia:

  1. Hmmm, mahtaakohan siihen keinutuoliin tulla ihan tavallisia neliöitä... Kyllä sitä ennen joku uusi idea syttyy testattavaksi :D

    VastaaPoista
  2. Hmmm...niinpä! Kyllä mä luulen että tulee neliöt vinoneliöiden sijaan. Paljastan ensi jaksossa tähän projektiin käytetyt työtunnit. Itsekin pelästyin ;).
    Mutta neliöihin voi sisältyä kyllä jotain...

    VastaaPoista