torstai 19. syyskuuta 2019

Mitä tehdä koulun käsityötunneilla?


Kierrätystä ja kestävää kehitystä voi loistavasti toteuttaa jopa alakoulun käsityötunneilla! Aina ei ole pakko hankkia uutta materiaalia. Farkku on kestävää ja monikäyttöistä sekä melko helposti työstettävääkin pienemmillekin oppilaille.

Nuorena vitsa väännettävä, sanotaan... Hannahuuhaa kutsuttiin kollegan toimesta Toijan koulun kutosluokkalaisten käsityötunnille esittelemään farkkutuotteitaan. Heillä kun teemana on kierrätys ja nimenomaan farkkukierrätys! Olisikohan varhaista rekrytointia Hannahuuhaan kiire-/kesätyöntekijöiksi? Suuret suunnitelmat, suuri suu...


Hannahuuhaa voi tulla esittelemään ideoitaan ja innostamaan oppilaita
farkkukierrätyksen maailmoihin. Opettamisesta on yli 20 vuoden kokemus!


Kyllä vaan niin hienosti ja keskittyneesti muksut kuuntelivat Hannahuuhaan jutustelua! Taito tallella😆. Vuorossa koiran farkkuluiden esittely. Ja sellaisenhan yksi oppilas tekikin!

Olipa todella mukavaa piipahtaa varsinaisen ammattinsa parissa! Ei tuntunut olleen tatsi kadonnut! Kollegan kertoman mukaan puolikas ryhmä, joka parhaillaan puutöissä, oli ollut ihan pettynyt, kun eivät päässeet mukaan. Tottahan nyt tietenkin niin sanotaan, sekin on selvä. Mutta riemunhuutoja oli kuulunut, kun kollega oli kertonut minun tulevan toisenkin kerran heillekin "esiintymään". Eli kai on sitten mentävä...😉.

Farkkukierrätys; kolme isoa kestokassillista Hannahuuhaan mallistoa.


Olin varannut materiaalit avaimenperiä varten jokaiselle, jos aikaa jäisi. Osa oli nimittäin saanut jo työnsä valmiiksi ja osalla oli kesken. Siinä sitten sai heitellä vinkkejä ja ohjeita ihan asiantuntijan roolissa! Osa ehti aloittaa avaimenperänkin kanssa ja minua ilahdutti heidän kekseliäisyytensä; kukaan ei tehnytkään ihan mallin mukaisesti, vaan kehitteli jonkin oman versionsa. Luovia tyyppejä! Harmi vain, että ainoastaan yksi sai omansa valmiiksi asti, enkä hölmö ehtinyt ja tajunnut ottaa valmiista kuvaa!

Hän keksi tehdä o-kirjaimen avaimenperäksi nimensä alkukirjaimen mukaan ja sai työnsä valmiiksi asti.
Harmi, että jäi valmis työ kuvaamatta! Yksinkertainen ja hauska idea, jota voisin vaikka vähän "lainata" ja muokata...

Farkkukierrätystä koulussa: tässä syntyy O-avaimenperä.

Tyttöjen keskuudessa on nyt kovassa huudossa minun aikakauteni hiuslenksu eli donitsi. Nykyisin sen nimi on scruntchy, jos oikein muistan ja kuulin... jotakin sinne päin.

Tässä syntyy ohuehkosta farkkukankaasta hiusdonitsi eli  trendikkäästi "scrunchy".


Luovaa pähkäilyä, miten purkki olisi parasta päällystää.
Materiaalina vanhaa farkkua.


Farkusta uudeksi: kaketaskuke!!! Tämän version haluan ehdottomasti nähdä valmiina! 
Oppilas halusi itselleen kaketaskukkeen, johon sain heitellä toteutusehdotuksia.


Hän halusi tehdä avaimenperän valkoisesta denimistä. Ei ehtinyt ihan valmiiksi vielä...


Musamuksut keksivät Hannahuuhaa-farkkuluille myös musiikillista käyttöä. Hyvät rytmit!

Kyllä hurahti tuplatunti tuplanopeasti! Eipä tuo ole poissuljettu vaihtoehtokaan palata vuoden päästä näihin hommiin... Varma tulo, pitkät lomat😂😉😎. Mutta kyllä huuhailla pitää saada, on se Luova- Luttinen sisälläni kuitenkin niin vahvasti olkapäätä koputtelemassa!


Farkkukierrätys: takataskusta tyyny, johon sujauttaa
kaukosäädin tai vaikka kännykkä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti