tiistai 26. tammikuuta 2021

Mun monitoimilipasto

 Eräs rouvashenkilö kyseli, että missä mä oikein huuhaapuuhailujani teen. Paljastan teille erään tärkeän toimipisteen, monitoimihuonekalun pienen torppamme pienessä tuvassa. Tämä lipasto on itse asiassa mieheni kirpparilta bongaama ja on syypää siihen, että tupaamme hiipi punaisen lisäksi myös vihreää. Minä kun saavuin paikan päällä lipastoa "tarkastamaan", olin vahvasti siinä uskossa, että kotiin päästyään se tulee saamaan jonkin muun värisen maalikerroksen päälleen. Vaan kun se sisään ja paikalleen kannettiin, totesin toisin! On juuri hieno juuri tällaisenaan! Vähän lisää vihreää sinne ja tänne, niin on kontrastit tuvassa kohdillaan.

Vanha lipasto

Vanha lipasto

Lipasto on varustettu takaa nousevalla lisätasolla, mutta sen hyödyntäminen ei alkuun juolahtanut mieleenkään. Kun runsaampi huuhailu alkoi, niin johan juolahti! Ainoa hankaluus vaan oli, että tarvitsin aina miehen apua lipaston kääntämiseen niin, että tason saa ylös. Kätevänä keksijänä hoksasin, että ei kun pyörät alle! Tätä muuten torpassamme harrastetaan paljonkin: pyörät löytyy divaanista, sohvapöytänä toimivasta arkusta, keittiösaarekkeesta... Viime mainitussa tosin ovat aivan turhat ja epäkäytännölliset, mutta siitä ehkä joskus toiste. Pyörät helpottaa aika ajoin iskevän mööpelivalssin tanssimista, kun pystyy yksin kohtauksen iskiessä valssaamaan. 

Pyörät alle

Pyörien asennus taas sai aikaan uuden ongelman...tason jalat eivät tietenkään yllä lattiaan, kun pyörät ovat korkeammat kuin lipaston omat jalat. Hah, helppo homma! Pattingin pätkät ovat juuri oikean korkuiset ja sopivat säilytettäväksi lipaston uumenissa lipaston ollessa "kiinni".

Pattingista jalanjatke

Näin kun on lipaston laajennus suoritettu, on huuhailutilaa ihan kohtuulliset 110 x130 senttiä. Tosin, kun oikein on vauhti päällä, on kaikki muut mahdolliset ja mahdottomatkin tasot täynnä! Alla olevassa kuvassa on virittely vasta aluillaan lipaston päällä.

Lipasto avattuna

Minä kun olen vähän tällainen kontrastien ystävä ja väreistä tykkäävä, jaksan aina ihastella tämän lipaston, punaisen lehmäntaljan ja ei nyt enää niin valkoisen lattian yhdistelmää. Reipasta vastavärivoimaa! Aika kirjava on toisaalta koko tupa...minä saan energiaa väreistä!

Todellinen työpöytä

Lipasto on asunut meillä nyt...ööö, oliskohan neljä vuotta ja paljon on päällään kantanut, välillä vähän suojaessussa, välillä ihan nakuna. Yksi miinuspuolikin tosin löytyy. Sen verran on pituutta meikäläisellä, että on vähän turhan matala. Mutta ei kaiken (juuri minkään) tarvitse olla täydellistä! Lipasto on omia silmiä ja mieltä ilahduttava. Siinä tärkeimmät ja se riittää! Vielä saa palvella tässä tarkoituksessa. Ja vaikka eläkkeelle pääsisikin, en kokonaan luovu. Sitten sijoitetaan uudelleen uusiin, kevyempiin tehtäviin.

Koiramannekiini

Kissamannekiini

Kissamme Elvis viihtyy myös erinomaisesti lipaston päällä. Reitti ruokakipollekin kulkee tämän lipaston kautta toiselle lipastolle. Vielä ei ole mitään suurempaa katastrofia tapahtunut yhteistyömme tiimoilta, mutta kaipa sellainenkin vielä joskus tulee eteen. 

Ennen vanhaan vihreä ei todellakaan kuulunut sisustuslempiväreihini, mutta tämän lipaston myötä on maku muuttunut. Ja varsinkin punaiseen yhdistettynä!!! Niin energinen yhdistelmä! Tällä hetkellä päässä vaan käy melkoinen värimyrsky, kun olen kyllästynyt tiskipenkin puunsävyyn. Senkin haluaisin maalata. Mietinnässä oli musta ja aika lähelle lipastonvihreä, joita mulla olisi molempia Frenchic-sarjan maaleina (Al fresco-maalit, sävyt Blackjack ja Victory Lane) . Kurkkaa linkistä, jos kiinnostut! No, sitten someilin ja instassa eräs tuttu heitti uudeksi väriehdotukseksi turkoosin! Aargh, sekoitti mun pään entisestään! Tähän olen nimittäin jäänyt nyt vahvasti jumiin. Turkoosi tiskipenkki sopisi nimittäin todella iloisesti tupaan, mutta sitten ei kyllä minun silmään enää tuo vihreä istu kaveriksi. Punaisen kanssa herkullisia kumpikin, mutta triona ei toimi. Mun mielestä. Maalaisinko siis myös vihreän lipaston vai siirtyisikö se muihin tehtäviin? Mitä tilalle huuhailutasoksi? Ei oo helppoo! Heitäpä sinäkin kommenttia ja sekoita mun ajatuksia lisää! Kollaasissa on mun pikaisesti kännykällä maalaamia "konkretisointikuvia"...

Tiskipenkin väri


Että kyllä se on semmosta vaihtelun kaipuuta meitin tämmösten ihmisten!

VÄRIÄ ELÄMÄÄN !



4 kommenttia:

  1. Tuon vetenkeittimen punaane tietty ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punanenkin oli mietinnässä. Ehkä edelleenkin. Mutta ei ihan sellaisenaan:punavalkoraidallinen!

      Poista
  2. Kyllä mä vaan sen turkoosiksi laittaisin ja samantien lipastonkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä niin houkutteleva tällä hetkellä! Voi valinnan vaikeus! Ja se sävy,se on tarkkaa puuhaa...

      Poista