Ite tehtyjä lahjoja ja muistamisia, jakso 3

Lahjat persoonallisesti

 Ylläolevan kollaasin lahjoista osa on jäänyt esittelemättä. Kas kummaa, eihän mulla nyt yleensä mitään jää kesken! Hevimaalariystävän Eddie-pensselitaulu (ylh.vas.) pääsi hänen uuden työhallinsa seinälle muiden Iron Maiden-somisteiden kanssa ja vanhempieni 50-vuotishääpäivän kunniaksi pikaväsäämäni leipälapio (alh.vas.) on heillä seinällä. Niistä voit lukea lisää aiemmista postauksistani linkkiä klikkaamalla.

Seuraavana rippilahja entiselle oppilaalleni, Elvis-kissamme kasvattajalle. Hän aloitti ratsastusharrastuksen ja siitä syntyi idea. Itsellä sattuu olemaan melkoinen kokoelma sitä, tätä ja tota eli kaikenlaista niin hienoa ja kivaa, muttei mitenkään niin henkilökohtaisesti tärkeää, etteikö voisi idean iskiessä luopua. Olen aikamoinen hamsteri ja kirppiksillä kierrellessä tulee vaan jotain niin vastustamatonta vastaan, että pakko on kotiin tuoda. Täällä ne sitten pyörivät ja paikkojaan etsivät, osa jääden ja osa uuteen kotiin siirtyen. Suurimmalla osalla on kyllä jo ostopäätöksen hetkellä sijoituspaikka mielessä...mutta tämä kirppistely ja sijoittelu ansaitsisi oikeastaan jo ihan oman juttunsa pohdintoineen päivineen! Palataan rippiheppaan. Rippi-iässä tervetullein lahja on ihan rehellisesti raha. Useimmiten. Pelkkä raha vaan on persoonaton eikä mitenkään "ajatuksellinen". Minä yritän keksiä rahalle kylkiäisen (tai toisin päin), joka liittyy jotenkin saajaan. Mielessä pyöri kissaa, koiraa, kania, eläinrakas kun on hänkin. Sitten silmiini osui tämä kirpparilta kotiini laukannut heppa työpöydälläni. Hepasta kantojuhta rahasäkeille! Näin tein ja juhliin vein. Kortti kaulaan, johon vielä onnentoivotukset hevosenkenkään onnenpotkuina kirjaten.

Rippilahjaksi ratsastajalle

Rippilahja

Rippilahja

Koulumme rehtori on innokas Mersu-fani ja kanssani samaa vuosimallia, joten Levikset ovat tutut hänellekin muoruudesta. Työkaverit keksivät ehdottaa, josko minä värkkäisin jonkinlaisen "kortin". Toinen työkaveri, armoitettu runonikkari, kirjoitti taakse ihanan runon. Yhteistyötä siis! Harmi vaan, kun niin kova meno oli mersulla, etten kunnollista kuvaa edes ehtinyt ottaa. Kuvassa nimittäin homma vielä kesken, farkuntasku sun muut  tilpehöörit liimaamatta ja lasikin pois paikaltaan. Ihan on vasta mallailuvaiheessa, mutta kyllä kai tästäkin kuvasta idea tulee selväksi? Kaikki tarvikkeet löytyivät omista varastoista. Simo-mieheltäni puoliväkisin riistin Mersu-avaimenperän luvaten kyllä ostaa uuden... Hänkin tykkää mersuista, vaikka ihan muilla autoilla (ja traktorilla) ajeleekin.

50-vuotismuisto mersumiehelle

Seuraavassa kuvassa tilaustyö, jossa idea asiakkaan. Edelliseen lahjaideaan löytyy aasinsilta: asiakas oli nimittäin toinen työkaveri. Hän ei oikein keksinyt, miten idean toteuttaa eikä oikein ehtinyt asiaa miettiäkään. Niinpä hän kääntyi Hannahuuhaan puoleen ja Hannahuuhaa toteutti idean harmaalla farkunpalalla, valkoisella ja mustalla tekstiilivärillä ja Toyotalla. Siis ompelukoneella. Tuoli meni 30-vuotislahjaksi innokkaalle rallifanille; ihan oma katsomo Mikalle Toyota-tallista.

Kisajakkara moottoriurheilufanille

Naapuritaloomme, siihen ainoaan, joka meiltä näkyy, on muuttanut uudet asukkaat. Ja heti samantien menivät lisääntymäänkin! Ihana nuoripari sai suloisen tytön. Ja meidät kutsuttiin vauvakahville! Olimme tosi otettuja ja iloisia. Sitten tajusin, että kai se olisi mukava jotain viedä lahjaksikin. Sen verran maalaistollo olen, että tällaisen tajuamiseen voi mennä hetki jos toinenkin. Onneksi tajusin edes päivää ennen, niin ehti hyvin vielä väkertää! Pieniä pehmonalleja olen jostain syystä kirppareilta keräillyt (hintakatolla) pitkään. Niitä on melkoinen laatikollinen. Liiterin seinän vanhoja lautojakin löytyy , joten tuumasta toimeen ja 3D-taulua toteuttamaan. Tämäntyyppisiä nalletauluja olen tehnyt jo useamman, jokaisesta ihan uniikin ja erilaisen. Puodistani löydät näitä ja tilaten saat juuri sinun toiveisiisi räätälöidyn. mutta tämä oli se ihkaensimmäinen. Onnittelut naapurin pienelle Eden-tytölle.

Pehmonalletaulu

Pehmonalletaulu

Kaikkein ihaninta näiden tekemisessä on se keksimisen ilo! Ystävä joskus ihmetteli, että mistä näitä ideoita oikein pulppuaa... se on muuten vaikea kysymys vastata. Osittain varmasti syy on siinä, että on saattanut nähdä joskus jossain jotain, joka on jäänyt jonnekin muistin lokeroihin. Visuaalinen kun on. Osittain se kai on sitten sitä luovuutta ja mielikuvitusta? Sitä, kun päässä velloo melkoinen myrsky...

JA NYT SALAMANA HUUHAILEMAAN UKKOSEN LAILLA!