maanantai 21. maaliskuuta 2022

Astiakaappi sai vihdoin uuden ilmeen

 Kasvihuoneilmiö sattuu olemaan aika lähellä kotiamme ja siellä tulee silloin tällöin käytyäkin. Aina sieltä jotain löytyy, vaikka hintataso onkin aika korkea. No, minähän olen se hintahaukka pahimmasta päästä ja ostan kuten Sulo Vilen; "kun halvalla sai". Tämä kaappi tuli tupaamme, siis halvalla, koska  toisesta yläkaapista oli lasi rikki. Ajatushan oli silloin jo ihan kirkas: poistan toisenkin lasin ja maalaan kaapin uuteen uskoon ja valkoisen pölymaalin peittoon. Eikä siinä kauaa mennyt! Vain noin kahdeksan vuotta pölysi ja sitten iski kohtalo! Pakko kertoa tässä, että sen toisen lasin hajoittaminen olikin helpommin sanottu kuin tehty! Sain todellakin vasaroida tovin ennen kuin hajosi. Kyllä oli taitavia olleet toisen lasin hajottajat. Vahingossa taitaa onnistua paremmin kuin tosissaan yrittämällä😂.


Kaappi oli tosiaan käsitelty valkoiseksi (mikä sekin oli ihan ok väri siinä kohtaa) jollain kummallisella pölymaalilla. Märällä tai kostealla ei pahemmin kannattanut pyyhkiä, jos halusi pitää kaapin vielä toistaiseksi edes valkoisena. Toisaalta maali oli varsin kätevä siinä mielessä, että se sopi varsin hyvin pohjaksi sille kauan viivytellylle maalaamiselle. Yksi tuunausprojekti tuli kuitenkin toteutettua jo jokunen vuosi sitten. Kaappi sai nimittäin valot! Ne näkyvätkin tuolla myöhemmin olevassa kuvassa.

Kaappi ennen

Toki pitää aloittaa varovasti, jos ei välttämättä inspiraatio jaksakaan kantaa loppuun asti. Tämän kaapin tuunaus lähti piilosta, alakaapin sisältä. Enkä siinä vaiheessa vielä ajatellut enempää tehdäkään. Halusin vain testata Frenchic-sarjan Trim paintia, joka on tarkoitettu esim. listojen maalaamiseen. Ja varsinkin juuri kuvan vaaleanpunaista sävyä. Sehän ei sitten valikoitunut ollenkaan mihinkään näkyvään paikkaan...

Kaapin maalaus lähti tästä

Tosi usein ne hommat lähtee sitten vähän lapasesta lentoon. Tulin ulos (ala)kaapista ja päätin, että nyt lähtee suti heilumaan koko kaapin kanssa! Oli aika tarttua siihen märkään rättiin ja jynssätä kaappi, irrottaa kaapinovet ja päättää väritys, ainakin osittain. Maalivalintoihin vaikutti kaksi asiaa, joista kerron myöhemmin. Kaapin ylä- ja alaosa ovat irralliset, joten ei kun osat erilleen. Tuvassa oltiin viikon verran vähän tuskaisia, kun kaikki oli hujan hajan: astiat siellä ja toiset täällä, kaapin yläosa siellä ja alaosa täällä, suurin osa tavaroista ihan siellä täällä ja missä sattuu. Kun ei vielä ole sitä talvilämmintä "ateljeeta" eikä torpassa ylimääräisiä neliöitä niin se on sitten tehtävä just keskellä kiivainta elämisaluetta. Ja samalla varoa, etteivät nelijalkaiset asukkaat huiski itseään uuden värisiksi. Eikä Simo.

Kaapin yläosa

Alakuvassa toinen kaapin värivalintoihin vaikuttaneen tekijän osa: paikallisen taiteilijan taulu, joka tulikin tupaan osittain juuri väriensä ansioista. Tuolla seuraavalla videolla se näkyy vielä paremmin ja instani kuvissa lisää. Itse taiteilijan, Sirkku Salon, Instagram-tilille voit kurkata tästä.

Kaapin alaosa

En ole vielä luovuttanut videoiden suhteen ja häpeilemättä niitä julkaisen. Tiedän jo teoriassa jonkun verran siitä, miten niitä pitäisi kuvata, mutta todellisuus on mitä on. Maalausvideoita kuvattiin monta ja monessa vaiheessa, ihan vaan harjotuksen vuoksi😂.



Toinen maalivärien valintaan vaikuttava asia oli Puuhatarhan Putiikista bongaamani tapetti! Vitsit, kun ihastuin ja kun näiden tapettipalojen käsittelykin vaikutti tosi helpolta, olin myyty. Tai tapettipalat oli myyty mulle. Kaapin punainen on muuten ihan itse sekoittamani väri kahdesta Frenchic-tuoteperheen sävystä. Todella kirkas punainen Hot Lips (oli sellainen rajoitettu erä) taittui tapetin lämpimään punaiseen Pickle-sävyllä. Ja kun ihan rehellisesti sanon, niin onnistuin kyllä ihan nappiin! Hauskaa ja touhujani kuvaavaa oli, että kyselin ja selvittelin oikein, että miten se sekoittaminen oikein kannattaa tehdä. Puuhatarhan Putiikin ihana Mari jaksoi neuvoa todella perusteellisesti ja mitä minä sitten teen? No, teen homman ihan perstuntumalla! Vajaaseen Hot lips- purkkiin vaan ruskeaa Pickle-sävyä ensin vähän ja sitten vielä vähän. No, pikkusen vielä...nyt on hyvä! Ja niin onkin! Kiitos Marille silti!

alaovet

Vaikka valmiiksi paloina tapetit olivatkin, täytyi nitä vähän vielä pienentää. Alakuvassa välineet siihen. Tuo mittaaminen on aina sellainen jännittävä homma mulle. Todella, todella ja todella usein tulee mittavirhettä! Tällä kertaa oli kuitenkin onni myötä.

ovitapetit

Tiedätte varmaan niitä kaupan "kilon lihapaketteja"? Yleensä ovat mustia, mutta kuvassa mulla valkoinen. Kuva on vähän onneton, mutta oli kova into ja vauhti päällä, enkä niin keskittynyt kuvauspuoleen. Purkkiin vettä ja tapetinpalan liu'utus vedessä. Toimi oikein hyvin! Sen jälkeen tapetti hetkeksi kaksinkerroin, jonka aikana pyyhin varovasti ylimääräistä vettä pois päällipuolelta.

Helppoa tapetointia

Helppoa tapetointia

Ovia tapetoidessani mietin, tapetoisinko vielä hyllyn jos toisenkin kaapista. Loppujen lopuksi tapetoin vain alimman tason, kuten kuva kertoo.  

Hyllyn ja ovien tapetointi

Perustelenpa vähän värivalintojani, vaikka en niin syvällisesti niitä työn tuoksinassa miettinytkään. Näin jälkikäteen tässä nyt viisastelen ja selittelen... Erikoinen valinta minulle oli kelpuuttaa mukaan keltaista! Mutta se valikoitui mukaan tapetista. Frenchicin "Hot as mustard" on todella lähellä tapetista löytyvää keltaista. Laatikoiden värin päättäminen oli ehkä hankalinta. "Mermaid for a day"-sävyä (yläkaapin sisäosa) taas löytyy taulusta ja lopulta laatikotkin saivat saman värin. Tummanvihreä "Victory Lane" kaapin alaosassa on aika lähellä viereisen vanhan, ihanan lipaston väriä. Lipasto palveli pitkään Huuhaa-työtasona ja olen kovasti kiintynyt siihen enkä eroon halua. Ainakaan vielä...Saa olla kaapin vieruskaverina nyt. Entä tuo kirkkaanvalkoinen? Ei oikeastaan sovi joukkoon, mutta siksi juuri sopii. Häh? No, näin minä sen ajattelen😂. Ja mustaa mukaan, kun sitäkin nyt vaan tarvittiin. Ai niin, ja kultaa! Sitä löytyy ovista ja ylä- ja alasokkelista. Sitä on myös mm. taulunkehyksissä ja peilissä, joka on kaapin sivulla. Löydätkö lisää kuvasta? Vähän glamouria pitää olla! Ylemmässä kuvassa kaappi päivänvalossa, alemmassa illalla omat valot päällä.

Astiakaapin uusi ilme

Tyypilliseen tapaan jotain pientä vielä puuttuu. Yläkaappien lasien paikalle olen suunnitellut pientä "juttua", mutta oikeanlaisen materiaalin etsintä on vielä käynnissä. Näkymä on ilman sitäkin lisäystä tällä hetkellä kovasti mieleeni. Väriä! Runsautta! Kyllä kannatti jaksaa ryhtyä! Eikö ookkin vähän slaavilaista henkeä ja tunnelmaa?


Väriä tupaan

Olen iloinen, että jaksoin ryhtyä tähän muutoshommaan! Ihanaa, kun sattui semmoinen päivätyön suoma ilo kuin hiihtoloma ja oli aikaa tuunata. Samalla muuten tuli päivitettyä astiatilannettakin. Parhaillaan pohdin, uskaltaisinko kokeilla tapettipalojen pysyvyyttä tiskikoneen ulkopinnassa...johonkin tähän tupaan sitä kuitenkin haluan lisätä! Enemmän on enemmän! Mitä sinä tuumaat muutoksesta? Entä yleensäkin värikkäästä sisustuksesta?

TOUHUAMISIIN JA TUUNAILEMISIIN!



6 kommenttia:

  1. Ensin ajattelin että too much, mutta peruin heti samantien ajatukseni 😊 Tuohon teidän sisustukseen kaappi sopii, kuin nenä päähän. Oikeastaan tosi hienoa, että on rohkeutta leikitellä kunnolla väreillä, kun nykyään eletään niin neutraaleissa kodeissa tuon värimaailman suhteen. Aivan ihana tapeetti!❤
    Koti pitääkin olla asujansa näköinen ja tällaiset persoonalliset ja värikkäät kalusteet saa hyvälle tuulelle. Väriä elämään ihanaa kevättä sinulle!
    Kirjoittelen vällyläblogia. Tervetuloa vastavierailulle 😊👋

    VastaaPoista
  2. Kiitos, olipa kiva lukea kommenttisi! Niinhän se on, että koti tehdään itseä varten. Tai niin ainakin minä teen. Piipahdanpa kylään sun blogiisi ja Vällylään!

    VastaaPoista
  3. Tuo on niin ihanan lämpööne nurkka ♥ Värillisnä sopii paaaljon paremmin teidän tupahan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan täällä kehrään kehuista! Kiitos Kiskatit ja eläköön Pohjanmaan Murre!

      Poista
  4. Ihanan slaavilaista! Ja tosi hieno ja teille sopiva kokonaisuus, eli kannatti odottaa se kahdeksan vuotta. Hyvin suunniteltu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin suunniteltu, puoliksi tehty :). Tosin suunnittelu oli kyllä hyvinkin pikainen juttu, mutta se kypsyttely...se oli pitkä. Kiitos kehuista!

      Poista