sunnuntai 21. helmikuuta 2021

Kynttilänjalan pedikyyri

 Ehkä semmoiset kymmenen vuotta sitten kirppareita kierrellessä tykästyin kovasti sorvattuihin kynttilänjalkoihin, jotka olivat myynnissä vähän siihen tyyliin, että kunhan myyjä eroon pääsisi. Hintakin oli sen mukainen. Eivät olleet ollenkaan trendikkäitä silloin. Nykyään olen huomannut hintojen nousseen, joten taitaa vientiä taas olla paremmin. Minä siis heitä keräilin jo vuosia sitten itsekin sitä silloin vähän ihmetellen. No, pari vuotta sitten vuorotteluvapaalle jäädessäni sain ällitällin ja hurjan luomisvimmakohtauksen: nyt alan niitä maalata! Mutta en suinkaan "trendivalkoisiksi", kalkkimaaleilla sutien vaan elämäniloisiksi, värikkäiksi ja ennen kaikkea yksilöiksi, jokaiselle oman nimenkin antaen. Parin vuoden aikana olen kehittynytkin ja omat kommervenkkini muodostanut. Haluatko, että kerron sinullekin? Ei se mitään, kerron silti!

Frenchic-kalkkimaali

Tämä kynttilänjalka oli kuvassa näkyvä räiskyvän punainen, mikä sekään ei ollut kyllä hullumpi ja palvelikin jonkin aikaa ihan tällaisenaan. Elsa-collie antaa vähän osviittaa kynttilänjalan koosta. Ja aina on muutenkin tunkemassa kuviin mukaan, varsinainen linssilude!

Vanha kynttilänjalka

Maalaatpa mitä vaan ja millä vaan, on vanhan maali- tai lakkapinnan hionta se numero yksi. Muutamia konsteja kokeiltuani olen löytänyt hiomasienet! Ja paras tähän mennessä on ollut Boschin hiomasieni keltaisella koodilla eli "fine", hieno. On kestävä ja pestävä. Muistelisin, että ostin omani ihan Motonetistä Salosta...

Hiomasieni

Näin talviaikaan, kun intoudun tähän puuhaan, suoritan hionnan tiskialtaassa. Enpä tiedä, johtuuko tämänkertainen viemäritukos hiontapölystä vai onko vaan vanhan talon viemärihirviöllä taas "semmoiset ajat"😅. 

Hiomasieni

Hionnan jälkeen pyyhitään! Kierrätän tiskirätit pesukoneen kautta huuhaaräteiksi, joilla sitten voi pyyhkiä sitä sun tätä, mutta pyyhkimättä älä jätä!

Maalipölyjen pyyhintää

Pohjamaalaus näissäkin hommissa kannattaa. Kun maalaan akryyliväreillä, käytän Otex-pohjamaalia, mutta tämä kyseinen jalka sai käsittelyn Frenchic-sarjan kalkkimaaleilla. Sen pohjustin valkoisella saman sarjan maalilla. Ja "samalla hän maalasi myös paitansakin siin..." Ei koskaan ennen ja taas!

Pohjamaalaus

Ja sitten kävin välillä nukkumassa ja töissä (en kuitenkaan töissä nukkumassa) ja jatkoin projektia. Kun ei ole kiire, kannattaa antaa työn rauhassa kuivua. Värit olin päättänyt jo ja innoissani ekaa kerrosta jo maalannutkin, kunnes keksin, että voisin ehkä maalausta helpottaakseni saada tyviosan irti. Ruuvihan siellä pohjassa on! Ai, mikä riemukas oivallus! 

Huomaatko kuvasta, minkä värin vaihdoin? Upea punainen "Hot lips" oli liian upea ja riiteli kovasti petroolinsinisen "Steel Tealin" kanssa. Söivät toistensa tehot. Punaista siis johonkin toiseen kohteeseen... Ajatus vaan alunperin oli, että vanhasta lookista muistuttaisi tämä punainen, mutta eipä sopinut alkuperäissuunnitelma! Näytti ihan liian amerikkalaiseltakin.

Kynttilänjalan tuunaus

Kahvi kynttilänjalkamaalarin kuosissa pitää, kuten videolta näet. Simo-mieheni aloitti salakuvaamisen, mutta minäpäs huomasinkin, vaikka aika omissa taivaanrannanmaalaamoissani olinkin.


Kolme kerrosta kaikenkaikkiaan maalasin ja siinä se sitten oli. Värit natsaa omasta mielestäni tosi kivasti ja tämä kynttilänjalka on vähän sellainen elegantimpi yksilö.  Huuhaalle on tainnut kehkeytyä kaksi hieman erilaista tyyliä: värikkäät, vähän hassut akryylimaaleilla maalatut jalat ja sitten nämä hillitymmät, kalkkimaalein käsitellyt. Niin on monipuolinen maalari😁! Linkistä kuvakollaasin alla voit kurkata lisää! Tosin huomasin, että kylläpä mun kynttilänjalkakuvat laahaa hurjasti perässä...tarttis varmaan vähän päivittää.

Vanha kynttilänjalka



Tältä nimenomaiselta kynttilänjalalta puuttuu vielä kokonaan nimi, eikä mitään sopivaa ole pulpahtanut mieleen! Olisiko sulla joku sopiva ehdotus? Samantyyppinen, aiemmin maalaamani (alakuvassa) sai nimekseen "Royal retro".

Kynttilänjalka


TERVEISIÄ TAIVAANRANNANMAALAAMOSTA!

KEVÄTTÄ KOHTI KOHINALLA!


6 kommenttia:

  1. Her Majesty Precious?
    Kiva tuunaus. Maalasin itekin yhessä vaiheessa paljon, mut nyt on jäänyt. Aihioita olis kyllä varastossa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, olispa arvokas nimi! Ja ehdotuksesi sai harmaat aivosoluni vetreytymään ja keksinkin iha ite nimen! Koska toinen samantyyppinen on Royal Retro (on niin kuninkaallinen vihreä), on tämä sinisen sävyinen Royal Blues. Ei viittaa siis musaan, vaan väriin. Olisipa kiva nähdä sun aihioita, ihan sitten valmiinakin! Että ei kun hihat heilumaan!Odotan innolla!

    VastaaPoista
  3. Waudeee miten upea lopputulos! Ja ihana tuo sinun koirasi mallina. Minäpä jään miettimään jos keksin tälle kaunottarelle nimen..
    Olet kyllä taitava tuunaaja!
    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Ihana Elsakin kiittää. Itse asiassa nimi pulpahti jo päähäni, ihan yhtäkkiä! Voit sis nukkua rauhassa päätäsi vaivaamatta ;). Niin, se nimi: se on "Royal Blues".

      Poista
  4. Upeita molemmat Royalit! Royal Retron kaveriksi olisin nimennyt tuon Royal Petrol, mutta Blueskin sopii. Hauskaa loman jtkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, hitusen isommin. Tuo Royal Petrol on muuten ihan täydellinen nimi, mutta olinpa ehtinyt jo bluesit soitella eli kirjoittaa pohjaan. Muistan seuraavaa tehdessäni! Ja luultavasti teenkin samaan tyyliin ja suht samoin värein, niin pääsen käyttämään senkin nimen! Kiitos ideasta!

      Poista