tiistai 13. elokuuta 2019

Vanhaa lautaa sisustustauluksi

Oma liiteri saa pikkuhiljaa uutta lautaa pintaansa. Eihän sitä vanhaa voi pois heittää, kun kuitenkin ihan ehjää on!

Ensimmäinen pari uunista ulos! Nämä valmistuivat jo huhtikuun puolella, kun kelit antoivat myöden ne tehdä...


Elsakin ihailee valmiita tauluja. Kuvat ovat rautakaupan alelaarista löytyneestä kollaasijulistesarjasta (tapettia), eivät itse tehtyjä siis ne.

Ihan ensimmäinen työ (siis seinästä repimisen jälkeen) oli poistaa vanhat naulat ja harjata laudat teräsharjalla. Vielä oli aika viileää työskennellä...asukokonaisuus on nimeltään "maalaisjuntti".


Investoitiin kunnon jiirisirkkeliin! Pari vuotta vanhalla ja vaarallisella pelillä harjoitelleena ja melkein sormensakin katkaisseena osaa kyllä arvostaa toimivaa ja turvallista laitetta! Pöytäsirkkelillä miehen kanssa yhdessä halkaistiin ensin leveät laudat pituussuunnassa. Sitten vaan oikeaan mittaan ja 45 asteen kulmat kätevästi uusin vehkein! Ain laulain työtäs tee...



Hiomahiirellä siistin reunat. On muuten käytössä tämä vekotin niin paljon, että ostin jo toisen, kun vanha alkoi vähän piiputtaa. Senkin käytän kyllä loppuun!


Puuliimaa kulmiin.


Ihan itse tein "monikäyttömuotin" eli kuvassa näkyvän kehikon (jigin) kakkoskakkosesta uudella Makitallani.


Pienillä puukiiloilla saa kehykset tiukkaan. Pientä heittoa tulee pakostakin, mutta se sopii vanhaan lautaan! Minulla on oma kriteeriasteikko (=silmät), joka kertoo, milloin on sopivasti. Purkanutkin olen muutamia ja mittaillut ja sahaillut uudestaan paremmin yhteen sopiviksi...


Ylipursuavan liiman pyyhin kostealla rätillä. Tosin monta jo tehneenä ja kokemusta saaneena osaan jo aika hyvin mitoittaa liimaa juuri sen verran, ettei juuri pursu. Työ tekijäänsä opettaa!


Siinä se sitten puristuu ja liima kuivuu vähintään yön yli,

kun vielä peitellään kunnon painoin. (Jotain rautalevyjä miehen autopajalta).


Taustalevyn sahauskin onnistuu jiirisirkkelillä, kun kahdesta suunnasta katkaisee. Tuo liukusysteemi oli mulla yksi vaatimus uutta ostaessamme. Tämä kovalevy on vanhan, rikkinäisen kirjahyllyn taustalevy.


"Markkinointikuva" Instagramiin ylioppilasjuhlia ennen toukokuussa. No, ei mennyt yhtään kaupaksi, mutta kuvasta tykättiin aika mukavasti. Enpä ole markkinoinnin ammattilainen kertakaikkiaan...


Kesällä Huuhaa-puodissa taulut olivat esillä näin. Sohvaryhmäkin oli myynnissä ja se ostettiin! Sohvan tilalle laitoin vanhan pöydän ja tuolit. Tauluja tällä tyylillä meni kaupaksi kolme. Ei siis käsistä viedä... mutta kaikkihan ottaa aikansa! Jossain kohtaa tulevat vaikka vielä sisustushitiksi😆!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti